VIHDOIN

Huh.
Mun kamera tosiaan pöllittiin Vegasissa jonka takia koko Jenkki reissun postaukset jää vähän torsoks mut no hätä mul on viel matkuu jonkin verran tulossa.
Sain nyt viimein pitkän vaiheiluiden ja vakuutus säätöjen jälkeen hommattua uuden kameran jolla operoida. Mä en millään meinannu osata päättää millaseen kameraan lähtee, ja oikeasti tuntu siltä ettei yksinkertaisesti markkinoilla ollu mitään sellasta mikä ihan täysin vastaa mun mieltymyksiä/toiveita, joten jouduin vaan valkkaa parhaan mahdollisen.
Mun vanha kamera oli Olympuksen Tough 8000 ja päädyin lopulta kameran isohkosta koosta huolimatta hieman päivitettyyn versioon Tough 8010 malliin.
Siinä on tullu muutamia ihan mukavia päivityksiä, mm. zoomia on parannettu, pixeleitä on tullu lisää, ja videoo saa nyt 720 asti.
Mä iskin Diamondin kiipeily henkisen carabinerin läpi narun sijaan, tällöin sen saa hyvin roikkuu esim vyölenkistä.
Kamera muuten on varmaan mahoton saada rikki, sen voi pudottaa 2m, sen päälle voi kohdistua 100kg paino, se on vedenkestävä 10m saakka, ja pakkasen kestävä kanssa, eli aika myös kännihyvä kamera.
Markkinoilla oli muita kameroita joilla olis saanu varmasti parempia kuvia sun muuta, mut täs on kans paljon kivoja pieniä ominaisuuksia ja uskon et tää täyttää mun tarpeet.

Kiitos vielä kaikille jotka laitto vinkkejä ja mielipiteitä kameroista, siel oli muutamia tosi kovia, ja kävin kyl tsekkaa kaikki potenttiaaliset läpi.
Iso Kiitos.
Ja POW! Siinä on tän kameran neitsytkuva! Siinä ne komeilee.

SMC HOODRATS X WU - TANG

Ennen ku palataan viel muutamaan otteeseen Vegasiin, mä kävin viime tiistaina tsekkaamassa SMC Hoodratsin keikan Circucsessa jolloin myös OG Wu-Tang oli myös talossa.
Keikka oli Pohjois Helsinkiläisten osalta huikee, lähempänä showta ku keikkaa, siel oli potkuskabaa ja kaikenlaisia hahmoja lavalla suoraa lähiöistä. Ei mitää feikkii.


Wu Tang oli kans mestoilla og kokoonpanolla miinus kuollut ODB ja miinus Method Man joka oli kuulemma jääny Damiin tekemään sitä mitä se tekee parhaiten.
Keikka oli ihan himmee, oli siisti kerranki kuulla kokonaisia biisei eikä yksittäisen jäbän versejä miten se on menny ku on yksin tehny keikkoi tääl. Silti jotenki vaikka Circus oli loppuunmyyty ja törkee meno, ni joku pieni lataus jotenki puuttu, se saatto olla kyl kans minä.
Mut silti fileis, mahtavaa päästä kuulee niit biisei livenä jotka on ollu niit ekoi räppilevyi jota pienenä fiilisteli ihan puhki.






Onnekkaita Sattumia Las Vegasissa

Ihan mun tuonnoisen Amerikan matkan loppupuolella päätin lähtee juhlimaan isosti Vegasiin sillä tuolloin sattui olemaan July 4th, eli Jenkkien itsenäisyyspäivä.
Sitä juhlitaan hieman eri tyyliin ku Suomessa meidän omaa. Siel se on enemmän vapauden ja Amerikan synttärijuhla.
Lähin päivää ennen ite eventtiä ajamaan koska halusin viettää hieman rantalomaa Vegasissa koska Losissa oli ollu aika kurjat kelit, June Gloomiks sitä kutsutaan ku on vaa harmaata kesäkuussa.



Vegasissa, ja koko autiomaassa on aina aurinkoa ja hiton kuuma.
Matkalla Vegasiin on muutama aika killeri Outlet shopping ostari, josta löytyy kaikki merkkibrändit ja hinnat on suoraansanottuna aevan naurettavia.
Jos on hoodeilla, ni kannattaa pysähtyä.
Myös Vegasin mahdollisuuksia mainostetaan jo tässä vaiheessa kovasti....

Mä oon kerran aikasemmin käyny Vegasissa mut en sillon käyny The Venetian hotellilla jota kaikki on kehunu, ja eniten mua kiinnosti Tao Beach joka on jo kuuluisa LMFAO SHOTS videosta ja hyvästä menostaan.
Mä pamautin mestoille suoraa motarilta ja tutustuin hississä muutamaan tyyppiin jotka hoiti sisäänpääsyn sulavasti ja ilmasesti.
Meno oli hyvää, musa viel parempaa, ihmiset oli mukavia ja saatiin hyvää palvelua. Siel on ihan kingii ku on pöytiin/ aurinkotuoleille tarjoilu. Ei tarvi lähtee jonottaa mihinkää.. Kirkas taivas ei yhtää pilviä ja varmaa joku lähemmäs 45 astetta lämmintä .. phuuuh..

Seuralaiset kenen kanssa menin paikan päälle mainitsi et siel esiintyy joku mut ne ei tunnistanu kuulemma nimee ja kysyin tarjoilijalta et kuka tääl oikee on esiintymässä ja se vastas "-LMFAO".
BOOOM.
En voinu uskoo sitä todeks..
Meno oli valmiiks jo ihan käsistä ja jäbät soitti eka levyjä aika pitkää ja sit jossain vaihees ne ite pomppas lavalle ja veti muutaman oman rallin. Tuntu ihan ku ois ollu shots shots shots videon kuvauksissa, koska pääs elämään melkee melkee saman rallin uudestaan.
LMFAO oli tänä keväänä kans Helsingissä esiintymässä ja siel oltii aika kosteissa tunnelmissa, ja toinen bändin pojista vei mun paidan keikan aikana ja niin edelleen... huh, oli hauska ilta. Good Times.

KUIN KAKSI MARJAA?



VALINTOJEN MAAILMA

Perjantai iltana löysin kaapista joskus lahjaks saadun suklaasta tehdyn Scrabble pelin, ja ihme kyllä kukaan ei alkanu syömään nappuloita vaan päästiin monta kierrosta jokaiselle uutta peli.
Muutaman neuvoa antava kylkeen ja pian oli päätetty et seuraavana päivänä lähetään meiän mökille.

Ennen ku huomattiinkaan oli pikanen ajomatka ohi ja meitä ympäröi Luonto Äidin kaikki antimet, sekä 2,8 kg lihaa grilliin, kaikkien muiden mökki aktiviteetti tuotteiden ohessa.
Kaikki hymyili, aurinko paisto.

Soudettii paikkaan x ja löydettiin futiskentältä rantapallo ja siitähän riemu repes ja allekirjoittanu oli 30min myöhemmin korjannu rankkariskaban kuninkuuden. Vain pallo on se mitä tarvitaan viihdyttämään kolmea poikamiestä helteellä, siitä se riemu repesi.


Loppu reissu menikin perus mökki mukavuuksien parissa, saunassa oli reilu sata lämpöö, grillis vajaa kolme, vesipyssyt laulo ja uimassa käytiin ainaki sata kertaa!!!

Mä löysin reissusta Huntington Beachiltä uusia surffi sortsei ja tällei möksä pöksiks mä valjastin Billabong x Crooks & Castle collabot.
Me likes.





Seuraavaks Jami lähtee johonki VRrällä ja timanttiset lähtee Vegasiiiiin!!!!

HUOLETON HANKO

Ennen kuin saadaan Amerikan vallotus päätökseen, niin poiketaan pikaseen Hangossa, jossa kävin heilahtamassa eräänä kauniina kesäpäivänä viime viikolla.
Helsinkiläiselle Hanko usein tarkottaa joko
A/ Juhannusta
B/ Regattaa
C/ Poker Runia
eli jolloin koko kaupunki on ihan täynnä ulkopaikkakuntalaisia ja tuntuu et koko kylä on yhtä festarialuetta. Eikä se ole aina huono juttu, siel on ollu monia hauskoja reissuja.
Mut musta oli siistiä päästä käymään siel kerranki et siel ei oikeestaan ollu yhtikäs mitään. Tänää viikonloppuna siel on Poker Run muskelivene kilpailu ja heppakisat joten jotain väkee oli valunu jo mestoille mut ihan eri volyymilla ku ite tapahtuman aikana.
Mä iskeydyin heti Hangon legendaariselle kasinolle joka on todella kaunis vanha rakennus, ja se fiilis mitä se huokuu on aevan mahtava. Sen kylkeen on avattu uus sushi rafla, ja sisällä baarissa vanha ty ty ty tyyylikäs mies soittaa pianolla klassisia kappaleita, pihalla lapset nauraa ja leikkii samalla ku suihkulähde liplattelee ja meren tuoksu tulee vienon tuulen mukana suoraa käkättimeen. Atmosfääri on jotain sellasta mitä ei ole tekemällä tehty vaa se tuntu enemmänki silt et näin on aina ollu.


Kun oli aika lähtee ajaa takas Stadiin, mul oli sellane fiilis etten todellakaan halunnu lähtee sielt pois. Ihan mahtava paikka. Niin nättiä ja chilliä.
Kävin viel ennen motaria syömässä vähä kanaa ja riisiä HSFfän terdellä joka on kiva paikka istua ja syödä, ihailla nättei veneitä ku ne lipuu satamaan ja siitä ulapalle.


Rick Rossin uuden levyn kunniaks pumpataan blogiin Rickyy samaan tahtiin ku se soi koko meno ja tulomatkan autossa Hankoon.
Sata kertaa ei varmaan riitä jos pitäis laskee monta kertaa tääki biisi on soinu billikassa sillon ku Bun Bn levy tuli pihalle, feattaamassa Ricky Rozay!