Lakai Getting Nordical Tour - Behind The Scenes

Lakain skede tiimi kävi Suomessa muutama viikko sitten, samalla reissulla jäbät kävi Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Allekirjoittanut oli käsikirjoittanut Suomen osion reissusta ja tein 5 päivän ajan myös parhaani että he viihtyisivät täällä..
Mukana oli Jenkeistä Californiasta Vincent Alvares, Raven Tershy, Ranskasta Sylvain Tognelli ja JB Gillet, Espanjasta Jesus Fernandez, Italiasta alunperin Kolumbiasta lähtösin oleva Brahian Londono, sekä Danny Brady Lontoosta, muutaman kuvaajan lisäksi jotka tallensivat matskua Hang Uppiin ja Kingpiniin.
Ohjelmaan kuulu muutama demo ja niiden välissä paljon skedeystä ja kuvailua spoteilla.

Melkee suoraa kentältä lähettiin Pasilaan skeittaa, heti kun oltiin tutustuttu vähän helsingin ytimeen ja muutamaan alan kauppaan.

Seuraavana päivänä kun oltiin edellinen skedetty ja illalla chillattu viel keskustassa, oli meillä Kampissa nimmarijakotilaisuus, johon otti osaa ihan sikana jengiä! Jäbät kirjotteli nimmareita ja otti kuvia fanien kanssa Union Fiven edustalla pitkät tovit ennen ku kaikki hälinä oli laantunut.
Safkan kautta taas kaduille ennen kuin piti iskee Eläintarhan Micropolikseen toiseen päätapahtumasta jossa jäbät veti hyvän demon. Oli siisti et nii paljon ihmisiä oli tullut paikan päälle. Sää oli kuin morsian ja jätkät skeittas hyvin, paikalla jaettiin ilmasia hodareita ja ihmiset viihty.

Tapahtuman lopuks me heitettiin yleisöön menee lautoja, paitoja, renkaita ja paljon tarroja!!!

Samaisen iltana pienten demon jälkeisten sessarien jälkeen me ajeltiin Jyväskylään jossa meillä oli samanlainen tapahtuma kuin Helsingissäkin. Tapahtumapaikkana siellä toimi Sepänaukio josta muodostu allekirjoittaneen uusi lempispotti suomessa!
Jäbät kuvaili siel +37 asteen helteessä Beyond tarjosi yleisölle hodareita jotta kaikki varmasti olis kylläsiä!



Jyväskylä jäi demon jälkeen taakse koska moottoritie oli kuuma, jonka jälkeen nokka osotti kohti Lahtea, jossa sauna odotti kuumana että porukka saapuisi paikalle.
Me haluttiin tarjota näille ulkomaan vieraille perinteinen lande kokemus, ja muutamat porukasta pääskin ekan kerran kunnon puusaunaan hikoilemaan. Järvi oli +27 asteista ja me uitiin ihan sikana ja soudeltiin ympäriinsä, jonka jälkeen esiteltiin klassinen mökkipeli: Mölkky.

Jäbät tuntu viihtyvän täällä ja kun viimein oli aika heittää kundit kentälle oli kieltämättä vähä haikee fiilis, meil oli todella hauskaa kaduilla skedeemässä, kuvailemassa ja chillaamassa.
Ennen kaikkea musta oli mahtavaa et he oli päässy Suomeen, koska mieltä lämmittää miten moni skidi sai mahtavan kokemuksen tapahtumien kautta päästä näkemään ja tapaamaan näitä starboja. Itselläni on nuoruudesta muutama vastaava kokemus eikä niitä ikinä unohda. Mulla on edelleen tallessa varmaan 10 vuoden takaa vastaavanlaisen tourin juliste mis on nimmareita. Fiilis.


Jäbät tosiaan skedes demoissa ja demojen ulkpuolella ahkeraan ja tässä löytyy tourista editoitu video jossa on paljon Suomi matskua kanssa!
Toivottavasti maistuu.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

so coool=)