Saint-Tropez

Suomessa alkaa jo säät kylmetä, ja huomiseks on luvattu lumisadetta koko maahan. Toivottavasti ainaki näiden mun jäljellä olevien kesälomapostauksien auringonpaiste piristää lukijoiden päivää ja toimittaa edes jonkinlaista virtuaalista D-vitamiinia sinne puolelle ruutua.

Mä halusin nähä Rivieralta St. Tropeen, vaikka se onki jo aikamoisen matkan päässä Nizzasta, jonne aluperin lensin, ja missä asuin koko ajan. Yleisillä sinne on tosi iso säätö mennä, eka joutuu menee junalla about tunnin Cannesista viel ohi ja kaikkee, jonka jälkee pitää vaihtaa dösään jolla menee viel 1,5h perille, jos haluaa yhtää nähä biitsiä, pitää otta viel yks dösä jol pitää mennä 20min. Eli aika säätö.

Vaikka junassa saa nauttia nättejä maisemia, on matka aika pitkä, ellei ole omaa vuokrakiesii mil pääsee sinne aika nopeesti. Perille päästyäni lähin dallailee ympyrää, ja St. tropez oli ihan erilaine mitä olin odottanu. Se oli pieni! Todella pieni! Se ei ollukkaan kiiltävä ja pramee niinku esimerkiks Cannes, vaan talot oli matalia ja pieniä, vanhankaupungin kylkeen rakennettuun sataman poukamaan mahtu vähän veneitä. Korjaan vähän niin isoja veneitä. Sataman rantakatua koristeli komeet Boteron tilataidetyöt uljaina. Sous le Soleil sarjan nostalgisia kuvia koristi kaikilla turistipisteillä joissa myytiin veneretkiä, ja tietty tän saippuaoopperan innoittamana mä hyppäsin sen enempää kyselemättä mukaan laivaan.

Veneretkeni oli aika kuiva ja kesti onneks vaan tunnin, siin tehtiin skidi rundi sataman ulkopuolelle, ja pyörähdettii mm. Heinekenin omistajien, sekä LVMH Moët Hennessyn, eli Louis Vuittonin, Henessyn, Dom Perignon, Veuve Cliquotin, Kenzo, Fendi. . . etc .  presidentin Bernard Arnaultin kämppien edustalla josta kuva yläällä..
Sit ku mä rantauduin mä jatkoin jalottelua mukavissa puistomaisemissa ja kävin hakemassa paikallista torttua ja mutustelin sitä samalla ku harmaantuneet hefet pelas petankia puisto bulevardilla, suihkulähde kivasti liplatteli selän takana ja laskeva aurinko lämmitti mukavasti.

Mä tein tän matkan Nizzasta Saint- Tropeziin kaks kertaa, ja toisella kerralla mun agendassa ei ollu muuta ku pitkät unet biitsillä. Tein tän saman juna, bussi, toinen bussi säädön ja pääsin erääseen kylään josta oli mukavat 10km rannalle, jonka kehuttiin olevan yks Rivieran parhaita. Ainoo ettei sinne menny mikää kulkuväline, eikä täs kyläs mitää takseja ollu. Siin vaihees ku olin jo matkustanu melkee 3h en todellakaa ollu valmis luovuttamaan siinä vaiheessa ja lähin kävelee. Muutaman kilsan jälkee laitoin ihan sponttaanisti peukalon pystyy ja niin kävi ku käviki ja toka auto joka osu kohdalle pysähty ja oli menossa just rannan suuntaan ja pääsin kyydillä, enpä ollu ikinä ennen liftannu. .

Rannalta löysin mukavan Club 55 josta vuokrasin ittelleni arinkotuolin vaikka aurinko ei liiemmin paistanu, mut se ei mua paljon haitannu koska mä olin tullu vaa chillaa ja lepää. Oli lämmin. Mukavaa.
Muutaman tunnin päikkäreiden ja pienen polskuttelun jälkee, pääsin samalla staililla tyylikkäästi takasin kylään jossa nautin ehkä parhaan Gaufren mitä ikinä. Siinä oli päällä nougaata ja aitoa vanilja jäätelö, kermavaahtoa muutamalla suklaakastike raidalla. Sen jälkeen oli kiva hymyssä suin, hypätä jällee dösään nenä kohti Nizzaa.