Ex Tempore Helsinki City Run Puolmaratoni + Kilpailu

Mä myöhästyin tänä vuonna Helsinki City Runin ilmottautumisesta, ja koska en ollu kerenny treenaa ollenkaa kelasin feidaa koko homman. Perjantai iltana mä olin viel ihan tyytyväisenä Cali Helsingin avajaisissa kippistelee ilmasia Heinekeneita, ja frendi otti koodia, ja kerto hänen pomo joka oli alunperin haastanu hänet juoksemaan oli foldannu. Juoksun peruuttaminen on käytännös mahdotonta, ja jollai läkärintodistuksella sen saa siirrettyy seuraavalle vuodelle tai jotai säätöö, mut femmalla sen saa siirrettyy toisen nimiin joten. . .  Mä otin haasteen vastaan.

Mä en ollu käyny juoksee kahta alle 6km lenkkiä lukuunottamatta ollenkaan, ja mä lähin aika avoimin mielin liikenteesee. Sää oli ku morsian verrattuna viime vuoteen joka kans vaikutti paljon mun päätökseen lähtee juoksee.

Lauantaina käytii hakee liput ja laput kisiksestä, ja suunnattiin Niken VIP Running Houseen joka oli duunattu Sonera Stadionin kylkeen. Siel oli hyvää musaa, safkaa ja juomaa jotka autto valmistautumaan juoksuun parhaalla mahdollisella tavalla, ja mikä parasta sai kamat säilöön juoksun ajaks.





Mä kaivoin lenkkarit kaapista, ja kiinniten seurantalaitteen nauhoihin, kaikki mikä oli mahdollista tehdä valmistautuakseen juoksuun oli tehty, eikä voitu muuta ku venaa lähtöö. Mä en kerenny edes tekee mitää mixtapee juoksulle mikä mua söi eniten.

Ennen juoksua viel hymyilytti.

 Lähtö oli tänä vuonna Vauhtitieltä, ja me käytii hakee alkulämpöö Eltsun kentällä viel minuutteja ennen ku oli H-Hetki.



Juoksun 21,1km pitunen reitti oli about sama ku viime vuonna, joten tunsin reitin. Mä käytin tänä vuonna juoksun seuraamiseen Nike+ GPS appia iPhonesta, josta mä kans kuuntelin musaa. Aplikaatio on ihan kingi, jokaisen kilometrin jälkee sielt räpin seasta kantautu suoraa korvaan heleällä naisäänellä paljon juostu ja mikä oli viimeisen kilometrin juoksunopeus. Mä tähtäsin 2h aikaan, ja koitin pitää vauhtia siinä 5min 30sek per kilsa.


Mulla oli siihen nähden ihan ok fiilis juosta, kun otti huomioon et olin iha kylmiltää lähteny juoksemaan tähän tapahtumaan. Silti kaikki samat polvivaivat tuli kyl vastaan about samoissa kohdissa ku viime vuonna myös. 16km kohdalla alko olemaan jo aika heikko happi ja muutama aika hc nousu, mut sain kuitenki sinniteltyä itteni maaliin, joka oli tänä vuonna tuotu Olympia Stadionille ajassa 2h 4min. Sain parannettua aikaa viime vuodesta 6min, mut jäin 4min tavotteesta.

Mä oon ihan fine tän tuloksen kanssa, jos kattoo juoksua nopeuksien valossa, näkyy siin et sain pidettyä keskinopeuden aika hyvin samana pitkin juoksun. Juomapisteitä, sekä yhtä totaalista hajoamista lukuunottamatta. Vika nousu Stadionille oli kans ihan killeri kirjaimellisesti, siinä ilmeisesti oli myös kuollu yks tyyppi. Mä pääsin kuitenki onnellisesti maaliin, ihan hajalla, ja sain ton kuivan mitallin kans. Tänää ja eilen juoksun jälkee mun kävely onki näyttäny silt ku mul ois paskat housus, eikä nopeita liikkeitä kyl ole tarvinu edes ajatella tekevänsä. Toivottavasti tää menee pian ohi. Ni voi alkaa nauttia täst kokemuksesta.



KILPAILU:
Mulla on hallussani muutama tekninen Niken Dri-Fit treenipaita, ja sulla on mahis voittaa tällänen paita itselles! Sun ei tarvi tehä muuta ku laittaa joko kommenttina boksiin (muista liittää sähköpostiosote), tai lähettää mulle sähköpostilla osoitteeseen diamondsandpearlsblog@gmail.com seuraavanlainen setti:

Kerro lyhyesti joku kokemus jossa olet voittanut itsesi! Se voi olla joku urheiluun liittyvä tarina, tai johonki ihan muuhun keskittyvä stoori. Tai kerro mikä sulle on urheilussa tärkeetä.

Paidat laitetaan inspiroivimpien vastauksien lähettäneille jakoon viikon pääst sunnuntaina 15.5. jolloin tulee vastauksien oll lähetettynä kello 24 mennessä. Paitoja löytyy niin Hannuille, kuin Kertuillekkin joten kandee ottaa osaa!


13 kommenttia:

Michelangelo kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Diamonds and Pearls kirjoitti...

Ystävällinen muistutus,muistakaa laittaa sähköpostinne jos osallistutte kommentilla.

Kiitos.

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavin tunne on just toi, et pystyy parhaaseen suoritukseen yllättävissäkin tilanteissa! Pystyy luottamaan siihen, et kunto ei petä, vaikka pitäiski välillä vähän taukoo treenistä.

Suorituksen aikana tuntuu monesti pahalta ja väsy iskee, mut ai että sitä fiilistä ku pääsee himaan suihkuun ja tekee pitkät venyttelyt!



sannatamminen(a)hotmail.com

maryh kirjoitti...

urheilussa ehdottomasti tärkeintä on se fiilis ja ne endorfiinit mitkä vapautuu kun vetää vaikka kunnon lenkin!

vielä muutama vuos sitten olin tosi huono liikkumaan ja en juuri harrastanut mitään liikuntaa. Siitä sitten aloin vähitellen juoksemaan yhä pidempiä lenkkejä ja kerran sitten mittasin juosseeni 15km - eikä edes ollut syke kovin korkealla! :D siis palkitsevaa nähdä että kehitys oli niin nopeaa. siinä tavallaan ylitin itteni koska ajattelin että musta ei oo edes kymppiä juoksemaan.. :D

Timanttii kirjoitti...

Ehkä sellanen pieni itsensä voittamisen tunne tuli ku ekaa kertaa uskaltauduin Bodystep-tunnille, vaikka oon ollu aina ihan käsi sen laudan kanssa. En pystyny ekan tunnin aikana ajattelee muuta kun että pysyn siinä laudalla enkä astu ohi... :D Nykyään Steppi on yks mun lempparitunneista! Se on siisti tunne kun kehittyy :)

tirautia@paju.oulu.fi

Anonyymi kirjoitti...

Jos sen ei tarvii olla kerran urheilusta niin tuli mieleen tän kevään voittotarina. Lukiossa olin lukenu psykologiaa ja ihmettelin joka kurssilla mitä oikeen teen täällä ja miks oikeen oon menossa kirjottamaan tän aineen ku en vaan osannu sitä, numeroki vaihteli 6-7 välillä. Sitten yo-kirjotuksiin päätin, että nythän ryhdistäydyin ja luin niitä 5 kirjaa niin hitosti, että sieltä napsahti E B:n sijaan. Hieno tunne oli kun voitin itseni! :))

aamali@windowslive.com

ama kirjoitti...

Tää kuulostaa nyt tosi pikkujutulta sun juoksulenkkiis verrattuna, mutta urheilun alottaessa isoin itteni voittaminen oli ku sain ekan kerran vedettyä leuan. Oon ihan normaalipainoinen teini-ikäinen tyttö ja kun alotin salitreenin huomasin, että en saa _YHTÄKÄÄN_ leukaa vedettyä, eikä se ollut sinnepäinkään eikä lähellekkään. Ostin kotiin leuanvetotangon ja aloin siinä roikkumaan päivittäin ohimennessä, ja pikkuhiljaa treenaamaan sen kanssa enemmän. Uskomaton fiilis oli ku sain ekan kerran vedettyä itteni käsivoimin ylös. :D Nykyään on käsilihakset jo vähän paremmassa kunnossa, tykkään ku on naisellisesti lihaksikkaat kädet ja vähän voimaakin! :)

ama-girl@suomi24.fi

anna kirjoitti...

Minä voitan itseni joka kerta, kun jaksan lähteä lenkille! Ylimääräistä massaa löytyy hiukan, joten tarviis vissiin tehä jotain.. :D Joskus ennen lenkkiä tuntuu, että ei millään jaksa, mutta viimeistään vartin jälkeen mietin, että taas jaksoin lähteä ja olo on ihan paras! Ja se tunne sen lenkin jälkeen!! :)

Anonyymi kirjoitti...

Joskus tossa 11v takasinpäin, eli 15-vuotiaana heräsin urheileen. Olin ollut koko elämäni ylipainoinen ja yksinäinen, ja päätin vain raivolla alkaa urheilemaan yhden kesän aikana. Seuraavan vuoden aikana laihduin n. 25kg, ja lukion aloitin täysin "uutena ihmisenä". Oli ihan mahtavaa, kun sai itseluottamusta ja ystäviä, eikä vaatteiden ostaminenkaan ollut sellasta pakkopullaa kuin ennen... ton ikäselle tytölle kova juttu!
Sen jälkeen mulle on ollut tosi tärkeetä säännöllinen liikkuminen, ei mikään väkisin repiminen, vaan sellanen oman kehon ehdoilla tapahtuva ikäänkuin huolto -tyylinen meininki, jos nyt noin voi sanoa. :D
Mutta ton kesän muistan aina, silloin todellakin ylitin itseni, sillä en ollut koskaan urheillut metriäkään.

lammassaari1945@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

perus kliseinen tarina. tuli pari vuotta oltua täysin liikkumatta, roskaruokaa syöden, tupakoiden ja alkoholia käyttäen. noin puol vuotta sitten frendi kuiteki säväytti ja iski plakkariin lahjakortin kuntoklubille, jonka aattelin ihan muutenvaan käydä hakemassa ja päälimmäisenä ajatuksena oli et kai sille jotai hyötyä sit olis... juttu päättyki kuitenki siihen että päädyin tekee 2vuoden sopparin CMS-clubeille, ja siinä vaiheessa ku tajus et massit lähtee suoravelotuksena joka kuukaus tililt, kävi siel salil sitten tai ei, niin alko oikeesti tulee jotai rotii siel käymisee. spaddu sai kans jäädä ja muutenki ruokavaliota alettii fiksailee enemmä kondiksee, ja nykyään jaksaa, ja haluu jopa lähtee lenkeillekki. enää ei urheilu oo mitä pakkopullaa, ja nyt on huomannu sen et liikkumisesta tulee oikeesti aika kingi fiilis ja varsinki nyt kesäsäällä lenkkeily hyväs seuras on ihan älyttömän makeeta. mvm.liimatainen@luukku.com

Anonyymi kirjoitti...

Urheilus tärkeintä on se fiilis! Vetää täysil, kuunnella hyvää musaa ja nuuskia freshii ilmaa. tai sit jos on kaupungis heittää rinkii stadionil kaikes hiljaisuudes.

Pamppa_17@hotmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Voitin itseni urheilusuorituksessa silloin, kun vedin yhden käden punnerruksen joskus viidennellä tai kuudennella luokalla. Harjoittelin punnerrusta paljon ja kysyin jopa vinkkejä harjoitteluun tiia piileltä! :)

ja muuten olen voittanut itseni, kun sain tietää että pääsin ylioppilaaksi jännityksestä huolimatta.

ezzi_20@hotmail.com

yummyyy kirjoitti...

se kun sain ekaa kertaa vedettyy spagaatin! taisin olla 14vee ja olin lattialla melkein jalat suorina mut ei ihan kuitenkaan (silleen lantio vinos) mut sitten kiskasin vaan käsien avulla mun takajalan suoraks ja siinä koivet sojotti täysin eri suuntiin ja meitsi lie-keis-sä!! enää ei mee, semilähellä kylläkin, et vois alkaa täs treenaa jos uus paita napsahtaa kohalle haha :D
yummybam@gmail.com