Louis Vuitton London X Tracey Emin - Love Is What You Want

Mun yhdeks lempipaikoiks Lontoossa on noussu Old Bond Streetin Louis Vuittonin myymälä. Eikä minkään muun ku heidän kirjaosaston takia. Mä dallaan suoraan ylimpään kerrokseen jossa yleensä on hieman taidetta esillä myös.
Tällä hetkellä Lontoon Hayward galleriassa on Tracey Eminin täysmittainen näyttely, jota juhlistettiin myös Luiskalla. Mua söi aika paljon etten kerennyt itse näyttelyyn mutta. .  Traceyn duuneja oli viime syksynä esillä Helsingin Kiasmassakin "Cream" näyttelyn aikaan.

Isojen näyttävien portaiden yläpäässä odotti Haywardin näyttelyn nimikkoteos, Love is What You Want, joka on tehty neonvaloista. Heillä on henkilökuntaa siellä aina joilla tuntuu olevan ihan sikana faktaa taskut täynnä taiteesta, ja he osaa kertoa paljon taiteesta. Lähes aina heillä on myös erikoisprojekteja myynnissä, nyt esimerkiksi olisi ollu mahollisuus ostaa muutama Eminin työ jotka oli esillä. Sekä kirjaosastolta löytyy kirjoja joihin kirjan kirjailijat ovat tehneet taidetta kansiin, ja niitä on tehty vain tyyliin 10kpl. Hinnat tosin pyörii siellä muutamissa tuhansissa Punnissa, mut niil kenel on bucksii arvostaa salettiin.

Paljon kirjoja oli myös koottu yhteen jotka jollain tapaa liittyy häneen. Jos hän ei ole ennestään tuttu, kerrottakoon että hän on avoimesti puhunut omasta abortistaan, alkoholismistaan, ja huumeiden käytöstä. Mä ostinkin hyllystä mukaani hänen "Strangeland" nimeä kantavan kirjan, jossa on hänen muistelmiaan, ja tunnustuksia. Hyvä pokkari tuleville matkoille. Samalla kortin höyläyksellä poistin vuonna 1967 ekan kerran julkaistun "The Fashion System" kirjan joka vaikuttaa todella mielenkiintoselta, ja tutkistelee muotia ihan toisesta näkökulmasta kuin mihin on totuttu.








Ei kommentteja: